Aira Hellin Heikkilä
Muori
Etelä-Pohjanmaalla syntynyt Aira Heikkilä (os. Ilosalo) on itseoppinut, mainetta ja kunniaa kaihtava taiteilija.
Hänen luonnonmateriaaleista työstämänsä teokset herättivät kuitenkin huomiota 1970-luvulla. Teoksia pyydettiin näytteille esimerkiksi Amos Anderssonin taidemuseoon Helsinkiin, mutta vain harvoin ne ovat olleet julkisesti esillä. Zagrebissa järjestettyyn kansainväliseen naivistisen taiteen näyttelyyn Naivi '73 Aira osallistui kolmella teoksellaan vuonna 1973.
Taidetta Aira tekee metsässä löytämistään juurakoista, kannon paloista, pahkoista, käävistä ja järvestä nostamistaan "lieoista" eli uppopuista. Myös esimerkiksi kivet ja vanha rautaromu ovat olleet hänen materiaaleinaan. Aira ei koe varsinaisesti olevansa taiteilija vaan pikemminkin löytäjä.
Airaa on kutsuttu hänen oman toiveensa mukaisesti muoriksi siitä lähtien, kun hänestä tuli isoäiti.
Keskellä metsää asustava taiteilija
Muori (s.1920) asuu pienessä hirsitalossa keskellä metsää kaukana suurista keskuksista. Hän on elänyt yksin leskenä jo kaksi vuosikymmentä. Vaikka toisaalta hän sosiaalisena kaipaa ihmisseuraa, ei hän voisi asua muualla kuin Karhunkorvan korpimaisemassa. Kirkonkylällä hän asusti viitisen vuotta rivitaloasunnossa - "lokerossa" - leskeksi jäätyään, mutta kaipasi vanhoille kotikonnuilleen takaisin.
Karhunkorva on vuonna 1950 keskelle metsää raivattu rintamamiestila. Se sijaitsee keskellä metsää järven rannalla Pohjois-Hämeessä. Lähimpään kauppaan on matkaa 20 kilometriä. Aira nimesi talon aikoinaan Karhunkorvaksi ja siitä lähtien paikka on tunnettu Karhunkorvana. Karhunkorva on lohkaistu suuresta Hanhon tilasta. Hanhon "maihin" verrattuna Karhunkorva on yhtä pieni kuin on karhun korva suhteessa sen suureen ruumiiseen.
Airan pojat rakensivat äidilleen uuden hirsimökin Karhunkorvan viereen pian Airan jäätyä leskeksi. Muori pääsi "kirkonkylän" piinasta ja muutti Hiidensilmäksi ristimäänsä hirsitaloon. Karhunkorvassa on siitä lähtien asustanut Airan vanhin poika perheineen.
Luonnonmukaista erakkoelämää
Aira-muori elää vaatimatonta ja yksinkertaista elämää. Hän on pitkään ihmetellyt ja kritisoinut nykymaailman materialistisuutta. Usein muori sanookin olevansa toisen aikakauden ihminen.
Metsä ja kirjat kumppaneina
Muorin jokapäiväiseen rutiiniin kuuluu pitkä kävely- tai talvisin hiihtolenkki läheisissä komeissa kuusimetsissä. "Metsä on minun kirkkoni", on muori usein sanonut. Itseään hän viihdyttää lukemalla. Paikallisen kunnankirjaston hän on lukenut ainakin kertaalleen läpi.
Elämänkokemuksen koulima nainen
Airan koulunkäynti rajoittuu 1920-luvulla käytyyn kiertokouluun, mutta "silmälasi-ikään" päästyään hän on ollut intohimoinen klassikkokirjojen kuluttaja. Esimerkiksi Leo Tolstoi ja Herman Hesse kuuluvat Airan mielikirjailijoihin.
Airan elämänkokemuksiin kuuluu mm. äidin kuolema Airan ollessa vain 10-vuotias. Lapsuudenperhe hajosi eri suuntiin ja Aira asui täysi-ikäiseksi saakka Ketolan perheessä Pohjanmaalla ottolapsena, kunnes lähti piiaksi toiselle paikkakunnalle kauas kotiseuduista. Airan ja hänen ystävättärensä oli tarkoitus lähteä "sivistymään" Helsinkiin, mutta talvisodan syttyminen muutti suunnitelmat. Sota-aikana Aira avioitui ja alkoi odottaa esikoistaan. Ennen naimisiinmenoa sulhanen haavoittui sodassa ja avioitumisen jälkeen sodan loppuvaiheissa hän joutui vangiksi. Papin tuodessa viestiä vangiksi joutumisesta, Aira oli varma miehensä kuolemasta.
Sodan jälkeen edessä oli uudisraivaajaperheen työntäyteinen elämä pientilallisen vaimona. Lapsia Karhunkorvaan syntyi neljä. 1960-luvulla Aira sairastui syöpään. 1980-luvun alussa Tuomas menehtyi aivokasvaimeen ja Aira jäi leskeksi 60-vuotiaana.